Huomenta maanantai 3.7.2017!

3. heinäkuuta 2017

Olen usein epävarma itsestäni enkä oikein luota omiin kykyihini. Mietin mitä muut ajattelevat minusta ja minun osaamisestani. Vaikutanko tyhmältä? Teenkö asiat parhaalla tavalla? Olisiko minun sittenkin pitänyt tehdä jotain eri tavalla?

Ihan turhaa. Muut eivät useimmiten mieti mitään. Miksi muiden pitäisi tarkkailla sinua jatkuvasti? Lisäksi asiat voi useimmiten tehdä monella tavalla eikä yhtä ainoaa oikeaa tapaa olekaan. Siksi sinunkin tapasi toimia on oikea. Kaikkea ei tosiaankaan tarvitse osata, aina voi kysyä. Kysyminen ei muuten tee sinusta tyhmää tai vähemmän taitavaa. Aina voi parantaa ja oppia uutta.

Tärkeintä on luottamus omaan itseesi. Jatkuva epäily ja itsensä kyseenalaistaminen rajoittaa sinua. Se saa sinut voimaan pahoin. Olen tyytyväinen, sillä viime aikoina olen alkanut luottamaan itseeni. Minusta tuntuu, että olen hyvä. Että olen taitava. Että kykenen kaikkeen. Toisinaan yhä epäilen, mutta suunta on parempaan päin.

Osaan. Kysyn. Opin.

Kaikki ovat erilaisia. Minä olen paras omana itsenäni.

Ihanaa viikkoa! Luota itseesi!

Katariina

2 kommenttia

  1. Tuo eka kappale voisi olla minun kirjoittamani:-) Tunnen ja ajattelen NIIIN samoin. Ja se on todella kuluttavaa, varsinkin Italiassa ollessani. Monesti olen jo pelkän kauppareissun jälkeen ihan puhki, kun kaikki energia meni hermoiluun ja jännittämiseen. Tätä ei varmaan voi tajuta kukaan muu, kuin samoin tunteva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kommentoit! :)
      Tuo jännittäminen on todella ikävää! Ja häiritsee varmasti!

      Minä olen onneksi jo päässyt suureksi osaksi yli jännittämisestä eivätkä normaalit tilanteet hermostuta. Minä lähinnä kyseenalaistan itseäni.

      Mietin tekemiäni päätöksiä ja käytöstäni, kun minulla on hetki aikaa. Tai kun joku erikoisempi tilanne on jo ohi. Yleensä alan vasta tilanteen loputtua kyseenalaistamaan itseäni ja tapaani toimia tai vaikka vastata kysymyksiin. Löydän itsestäni aina jotain, jonka olisin voinut tehdä sittenkin eri tavalla. Ja mietin, että olisikohan se ollut muista se parempi tapa.

      Ihanaa kesää! Älä suotta jännitä! Se ei ole sen arvoista. :)

      Poista

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Sisällön tarjoaa Blogger.