Nippelihuomioita Italian matkaa varten



Italia on kuuluisa ja kaikki tietävät ainakin Rooman, Firenzen ja Venezian ilman mainontaakin. Kuuluisuus saa ne pullistelemaan matkailijoista, minkä seurauksena rauhaisa kuljeskelu ja kujien tutkinta voi olla haasteellista. Hienoja kujia, kuuluisia teoksia ja arkkitehtuuria. Italiassa jo käyneet ovat kokeneet omin silmin kauneuden ja historian, jota pursuaa joka puolelta. Matkailijan odotukset ovat varmasti korkealla.

Minuun suurimmilla taidekaupungeilla on sen sijaan pöllämystyttävä vaikutus. Minusta tuntuu, että kaiken kauniin keskellä on välillä vaikea keskittyä. En haluaisi menettää mitään, mutta on pöllämystynyt olo ja on vaikea hahmottaa mitä pitäisi katsoa. Turistilaumat ja kesän kuumuus eivät paranna tilannetta. Katsottavaa on niin paljon, että muiden huomioiden tekeminen saattaa jäädä vähemmälle. Ylipökertyneestä tilasta selviämiseen minulle riittää hetken hengittely ja jonkin rauhaisan puiston penkillä istuskelu. Jäätelökään ei ole pahitteeksi. Ja sitten muistutan itseäni, että pitää vain nauttia tunnelmasta eikä stressata pakollisista nähtävistä. Ja, että ihan vain tarkkailu ja huomioiden tekeminen on osa kokemusta.

Pöllämystyneessä tilassa huomiot ja pohdinnat saattavat jäädä vähemmälle. Hyvä sinä, jos pysyt silti skarppina! Haluan jakaa kanssanne muutamia Italiasta tekemiäni huomioita. Huomioita, jotka eivät mullista maailmaa, mutta jotka saattavat saada sinut huomaamaan tarkemmin näkemääsi.


Pieniä juttuja Italiasta - Oletko huomannut, että...?



Oletko kiinnittänyt huomiota viinien alkuperään? Italiassa on loputon määrä erilaisia viinejä ja Italian joka alueella on omat viininsä. Tiesitkö, että viini sopii aina parhaiten yhteen saman alueen ruoan kanssa? Jos viini ja ruoka ovat peräisin samalta alueelta, niissä on kuulemma samat aromit. Brescian alueella tuotetaan muun muassa Franciacorta-kuohuviiniä. Päteeköhän sääntö myös kuohuviineihin?


Oletko ajatellut, että Italiassa elokuussa on vielä täysi kesä? Heinäkuussa paikalliset vain pakenevat viikonloppuisin uima-altaalle tai meren tai järven rannalle. Sen sijaan elokuu on italialaisten lomakuukausi ja kaupungit tyhjenevät. Kaupunkien asukkaat pakenevat kuumuutta merenrannoille ja silloin jopa monet ravintolat ja kahvilat pitävät lomaa (jopa kuukauden!). Jos olet tulossa Italiaan elokuussa, varaudu siihen, että kaikki ravintolat eivät tosiaan ole auki. Tämä pätee varsinkin pienempiin kaupunkeihin ja kyliin.



Oletko kiinnittänyt Italiassa huomiota hylättyihin rakennuksiin? Niin, juuri niihin rakennuksiin, joiden rapistuneita ovia ja ikkunoita on ihana valokuvata. Italiassa kaupunkien keskustoissa on todella paljon tyhjillään olevia rakennuksia ja asuntoja. Monet italialaiset haluavat asua uudemmissa asunnoissa, joihin saa useamman autonkin parkkiin vaivatta. Keskustoissa auton parkkipaikan löytäminen saattaa olla hankalaa. Meidän ikkunastakin näkyy monta kokonaan asumatonta rakennusta: esimerkiksi yllä olevan kuvan oikeassa reunassa oleva rakennus toimii lähinnä pulujen lepopaikkana.


Oletko huomannut, että italialaiset eivät juo cappuccinoa iltapäivällä? Cappuccino ja muut maitokahvit kuuluvat yleensä vain aamiaiselle, joka nautitaan ennen kello yhtätoista. Turistit tunnistaa helposti. ;) Italialaiselle aamiaiselle tyypillisiä voisarviakaan ei välttämättä saa pienimmistä baareista (=kahviloista) enää iltapäivällä.

Oletko erehtynyt tilaamaan kahvin, un caffè, ajatellen suomalaista kahvia? Tilatessasi pelkästään kahvin Italiassa saat automaattisesti espresso-kahvin. Italiassa espresso on se peruskahvi, jota juodaan aina. Suomalaistyylinen kahvi pitää muistaa tilata erikseen? Oletko muuten kokeillut kesän kuumuudessa caffè shakeratoa?


Oletko kiinnittänyt huomiota kirkkojen väreihin Italiassa? Italian eri kaupungeissa käytetään usein eri värisiä marmoreita ja kiviä rakentamiseen, varsinkin kirkoissa eron huomaa selvimmin. Marmorin väri riippuu usein lähialueilta saatavilla olleesta materiaalista. Bresciassa on käytetty usein valkoista Botticinon marmoria (kuva yllä), kun taas esimerkiksi Firenzen kirkkojen koristeluun on käytetty paljon vihertävän sävyistä marmoria (kuva alla). Se on ilmeisesti Pratosta peräisin olevaa Verde di Prato -nimistä marmoria. Paviassa taas on paljon punertavista tiilistä rakennettuja kirkkoja. Mielenkiintoista, eikö?




Oletko kiinnittänyt huomiota hedelmien tarjontaan Italiassa? Italiassa syödään edelleen hedelmiä pitkälti satokausien mukaan. Siispä myös hedelmäkaupat seuraavat vuoden kiertokulkua ja tarjonta vaihtelee vuodenajan mukaan. On ollut mielenkiintoista tutustua hedelmien kasvukausiin. Eihän minulla ollut suurimmasta osasta hajuakaan! Keväällä syödään kirsikoita. Kesällä tarjolla on persikoita, aprikooseja ja meloneja. Loppukesällä on viinirypäleiden ja luumujen vuoro. Talvella siirrytään kiiveihin ja sitrushedelmiin eli appelsiineihin, mandariineihin ja klementiineihin. Kurkistapa seuraavalla Italian matkalla, mitä hedelmäkojusta on saatavilla!


Oletko huomannut pizzojen suorastaan tyhjyyttä ammottavan päällisen? Italiassa pizzan päälle on tapana laittaa huomattavasti vähemmän täytteitä kuin Suomessa. Ja muuten ananasta ei löydy italialaisten pizzojen täytteiden joukosta! Persikkaa sen sijaan saatetaan laittaa. Tai miltä kuulostaisi nakit ja ranskikset pizzan päällä?


Oletko huomannut, että Italiassa on kaunista? Erinomaista! Kauneutta ja mielenkiintoisia kujia nähdäksesi sinun ei ole pakko mennä kuuluisimpiin kaupunkeihin. Pienemmät ja vähemmän tunnetummat paikat ovat myös kiehtovia ja niissäkin pääset nauttimaan Italian kauneudesta. Huomaa myös, että pää nähtävyyksien lähettyviltä kannattaa lähteä seikkailemaan myös muualle. Hiljaisemmat kujat ovat ihania!



Oletko havainnut, että Italiassa jäätelö annostellaan joskus vohveliin/kuppiin lastalla? Oli pakko keksiä joku kysymys, koska listaan piti saada myös yksi kohta jäätelöstä!!! ;) Italiassa käytetään tosiaan joskus jäätelön annostelemiseen eräänlaista lastaa normaalin jäätelökauhan sijasta. Italialainen jäätelö, gelato, ei ole samanlaista kuin suomalainen jäätelö vaan se muistuttaa enemmän pehmiksen ja Valion pallojen välimuotoa. Aika täydellistä! Jäätelökioskia valitessasi ole tarkkana, että kojussa lukee artigianale, joka tarkoittaa siis itse tehtyä jäätelöä. Todella monella on maininta artigianale, mutta onkohan ne oikeasti kaikki itsetekoisia??

Lue myös nämä:



Minä pidän erityisesti jogurtin ja jonkun marjaisen gelaton yhdistelmästä. Mitkä ovat sinun lempimakujasi?

Kata


Tämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -kampanjaa, jonka ideana on jakaa matkailuinspiraatiota ja hyvää reissufiilistä Instagram-kuvien avulla. Sen vetäjinä Suomessa toimivat matkablogit Travellover, Vagabonda ja Skimbaco. Minut löydät Instagramissa nimellä @kata_raidallisiahetkia

29 kommenttia

  1. Minun suosikkigelatomaku on lakritsi! Ja pistaasi tulee hyvänä kakkosena :) Tiedän, että italialaiset eivät juo maitokahveja aamupäivän jälkeen, mutta tilaan siitä huolimatta cappuccinon milloin vain. Kyllä minut muutenkin turistiksi erottaa :D
    Mistä on tuo kuva uima-altaasta ja vuorista? Näyttää upealta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis niin totta, että meistä näkee kyllä heti, että ollaan turisteja!! Eikä sillä oikeasti ole niin väliä mitä kahvia milloinkin juo. :) Minä olen jotenkin jo mukautunut käytäntöön ja tilaan cappuccinon vain aamuisin. Kotona tosin saatan juoda sitä iltapäivälläkin.

      Uima-allas sijaitsee Iseo-järvellä tässä Brescian (minun kaupunkini) lähellä. Kirjoitin siitä itse asiassa postauksenkin: http://raidallisiahetkiajaretkia.blogspot.it/2017/07/tunnelmia-upealta-uima-altaalla.html. Unohdin lisätä linkin postaukseen. Se oli todellakin upea paikka! Suosittelen, jos on täällä päin liikenteessä! :)

      Poista
    2. Saksalainen ystäväni kertoi hauskan tapauksen. Hän oli italiassa kielikurssilla. Opettaja oli kurssilaisia informoinut ko. kardinaalivirheestä; ei ikinä cappuccinoa aamiaisen jälkeen! Koko kurssiporukka oli eräänä iltapäivänä lähtenyt paikalliseen kahvilaan testaamaan italian alkeitaan ja jokainen tilasi kiltisti espresson. Yhtäkkiä paikalle saapui kolme salskeaa ja äänekästä paikallista nuorta miestä. Kaikki hiljentyivät seuraamaan kun juipit nojasivat baaritiskiin ja tilasivat, 3 cappuccinia! :-D

      Poista
    3. 😂 Voi kurssilaisia! On siinä riittänyt ihmettelyä. 😅
      Säännöt on tehty rikottaviksi... Siis minullakin on yksi italialainen ystävä, joka tilaa aina cappuccinon oli kello mitä tahansa!

      Poista
  2. Todellakin, mitä olis postaus ilman mainintaa jäätelöstä! Mun ikisuosikki on pistaasi, myös pähkinä ja gianduia on ihania, ja aika moni muukin maku... Oikeasti hyvää gelateriaa ei kyllä joka kulmalta löydy, artigianale-kylteistä huolimatta. Jos haluan testata uutta paikkaa, teen etukäteistutkimusta vilkuilemalla jäätelön väriä (mikä on tietenkin aika hankalaa niissä paikoissa, joissa jäätelö on näkymättömissä). Jos värit näyttää teollisilta, jätän suosiolla kokeilematta. Esim. pistaasijäätelöhän on oikeasti enemmän rusehtavaa kuin vihreää! Voisin puhua tästä aiheesta vaikka kuinka pitkään :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah makuja on niin monia, että on vaikea valita lempparia! Sinä olet selvästi pähkinöiden ystävä! Minä taas olen niille kaikille allerginen - jää minulta sinun lempparit välistä. 😅 Minäkään en enää luota täysin artiginale-merkintään. Se ei tosiaankaan takaa erinomaista jäätelöä! Vai onkohan meistä tullut jo liian kriittisiä, kun on maisteltu niin paljon jäätelöitä... 😉

      Poista
  3. Italialaisista gelatoista parhaat ovat pistaasi ja mango. Aika hienoja oivalluksia. Luen juuri parhaillaan kirjaa Kaikki Italiani. Loppujen lopuksi Italiakin muodostuu monesta pikkumaasta! Siksi maakunnilla on omat ruokansa ja viininsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Oivalluksia - mikä ihana sana! Ei tullut minulle mieleen tekstiä kirjoittaessani. Minulla oli vaikeuksia määritellä "huomioni". En oikein tiennyt miksi olisin niitä kutsunut, kun ei ne ole varsinaista nippelitietoakaan.

      Italia oli tosiaa suunnilleen yhdistymiseen asti todella hajanainen alue, joka koostui monista eri hallitsijoiden hallitsemista alueista. Ei ihmekään, että edelleenkin alueelliset erot ovat suuria. Ei siitä 1861-vuodesta niin pitkä aika ole. Viinien ja alueellisten ruokien tutkiminen on todella kiehtovaa!

      Poista
  4. Aaah Italia! Kiva postaus, raikas näkökulma! Marmoreista tuli mieleen, että Milanin Duomon edustalla on kiva taulu, josta näkee katedraalissa käytetyn roosahtavan marmorin alkuperän Lago Maggioren reunamilla ja käytetyn kuljetusreitin. Valtava urakka!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos valtavasti! Yritin löytää vähän erilaisen tavan kirjoittaa Italiasta. Ihana kuulla, että se tuntui raikkaalta! <3

      On siinä ollut matkaa marmorin kuljettamiseen! Eipä ole sattunut silmään kyseinen infotaulu. Pitää etsiä se ensi kerralla. Ilman tuollaisia tauluja, ei edes tule mieleen miettiä huimaa urakkaa, joka on monen kirkon takana.

      Poista
  5. Ihania huomioita Italiasta, jonne juuri suunnittelen pakenevani syksyllä Suomen arkea. Ja totta kai haluan tulevallakin reissulla syödä ainakin kerran minttusuklaagalatoa tai sitten sitruunaa tai suklaata tai… Ihania kuvia, niin Italialaisia. Minäkin jäin erityisesti miettimään, mistä on tämä kuva vuorista ja uima-altaasta. Näyttää liiankin ihanalta <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai oikein italialaisia kuvia! <3 Kiitos! Minullakin iskee aika valinnan vaikeus, kun menee jäätelölle. Liian paljon makuja! 😄

      Kyseinen uima-allas sijaitsee Iseo-järvellä Sulzanossa. Se on ihan tässä meidän lähellä - Bresciasta pääsee sinne helposti junalla. Kirjoitin altaasta ihan oman postauksenkin, mutta unohdin lisätä siihen linkin. Hups. Tässäpä se: http://raidallisiahetkiajaretkia.blogspot.it/2017/07/tunnelmia-upealta-uima-altaalla.html

      Poista
  6. Italia on yksi suosikkimaistani, vaikken siellä olekaan käynyt kuin vasta kolmesti. Mutta viihdyn siellä aina mainiosti. Kävin siellä viimeksi toukokuussa ja samalla tuli pyörähdettyä myös juuri Roomassa, Firenzessä ja Venetsiassa. Silloin ei onneksi ihmismäärät haitanneet, vaikka olen ihmisjoukkoahdistuja. Olen myös suuri gelaton ystävä (päiväannokseni Italiassa ollessani on vähintään kaksi gelatoannosta päivässä!) ja huomannut tuon, että se käyttäytyy eri tavalla kuin suomalainen jäätelö. Eipä ole toukokuun jälkeen paljon Suomen irtojäätelöä tehnyt mieli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet viihtynyt Italiassa! 😊

      Toukokuu on hyvää aikaa matkustaa Italiassa! Silloin on jo melko lämmintä ja kaupungeissa on kiva kierrellä, ja vaikka turisteja taidekaupungeissa onkin niin varmasti vähemmän kuin kesällä!

      Siis italialainen jäätelö sulaa ihan super nopeasti, jos on kuuma ja tuulee! 😂 Kerran Garda-järvellä ollessani en meinannut saada jäätelöä edes syötyä, kun se valui ja roiskui tuulen mukana... Vähän pehmeämpää kuin suomalainen irtojäätelö.

      Joko olet suunnitellut seuraavaa reissua?Oletko meinannut tutustua pienempiin kaupunkeihin, kun olet jo nähnyt isompia taidekaupunkeja?

      Poista
  7. Olipa kiva jo nyt fiilistellä Italiaa. Olen kyllä käynyt siellä muutaman kerran, mutta edellisestä kerrasta on jo pari vuotta aikaa. Nyt meillä olisi Rooman lennot varattuna syyskuun lopulle. Ihanaa on, että silloinkin on toivottavasti vielä ihanan lämmin ainakin sen hetken Suomen säähän verrattuna :)

    Tuo alueen viinien ja ruokien yhdisteleminen on kyllä tosi hyvä sääntö. Harvoin sitä tulee valittua esimerkiksi espanjalaisten tapasten kanssa tarjottavaksi muuta kuin espanjalaista viiniä. Ja ei, en osaa kuvitella pitsani päällä ranskalaisia tai nakkeja :D Mutta se oli minusta ihanaa Italiassa, että jos tilaan sienipitsan, on siinä sitten vain niitä sieniä, nam! :)

    Olipa mukavaa luettavaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi!
      Ruokien ja saman alueen viinien yhdistelemisen voi viedä hyvin pitkälle täällä Italiassa. Italialainen viini ja italialainen ruoka ei riitä vaan pitäisi laskeutua vielä tarkemmalla tasolle: viini Toscanan alueelta yhdistettynä sinne tyypilliseen ruokaan. Käy välillä hankalaksi... ;) Onneksi se ei oikeasti ole niin tarkkaa, mutta sillä taktiikalla aromit sopivat kuulemma oikeasti saumattomimmin yhteen.

      Ihanaa lomaa Roomassa! :)

      Poista
  8. Kävinkin tämän jo aiemmin lukemassa, mutten jättänyt kommenttia. ^_^ Muistan kun saavuin yksin reppureissullani Italiaan vuosia sitten ja päätin uhrata yhden euron cappuccinoon, jota myytiin rautatieaseman kupeessa/tunnelissa (en muista kumpi). Muistan, että mietin, että pitäisi malttaa odottaa ja tilata se kahvi jostain kivemmasta paikasta, mutta kun sain sen kupposen käteen ja maistoin niin ah! Se oli niin hyvää! Hyviä nippelitietoja, kiva olisi käydä testailemassa eri alueiden eri viinien ja ruokalajien yhteensointuvuutta. ^_^ ***sateenmuruja.com***

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että palasit myös kommentoimaan! Sinulla on ollut hyvä ensikosketus Italiaan. Kiva, että jaoit myös kahvimuistosi! :)

      Viinien yhdistämisestä voi tehdä täällä oikein taidetta, kuten ylempään kommenttiin jo vastasinkin. Se on tarkkaa touhua... ;)

      Poista
  9. Oih, Italia! <3 Ehdottomasti yksi suosikkimaistani Euroopassa. Italiassa on tullut käytyä monta kertaa vuosien varrella, mutta tästä opin taas paljon uutta. Italialaista ruokaa ja viiniä ei varmaan voita mikään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän täällä viihtyy ruoankin puolesta. Parasta on runsas viinivalikoima ruokakaupassa. ;) Ja Italiassa on niin paljon kaikkea, että oppimista ja uutta tietoa riittää aina - täällä asuessakin. :)

      Poista
  10. Sunnuntaina olisi lähtö viikoksi Roomaan ja Italia kuume on tällä hetkellä valtava! :D Ihana oli päästä vähän fiilistelemään blogiisi ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooma on kyllä ihana kaupunki! Aika kuumaa on varmaan luvassa. 😊 Ihanaa matkaa!

      Poista
  11. Kiva postaus! Italia on yksi lempparimaista, joten täytyy uppoutua joku päivä kunnolla blogiisi. :) Meillä on tarkoituksena suunnata Roomaan lokakuussa. Pistaasi on ehdottomasti lemppari ja cappuccino menee milloin vaan. Espressosta en niin välitä.. :)

    VastaaPoista
  12. Ihania kuvia ja vinkkejä! Italiaa tekee mieli päästä tutkimaan joku päivä enemmänkin, mutta Pohjois-Italiassa on tullut käytyä pari kertaa. Ja arvaa vaan tekeekö nyt mieli kunnon jäätelöä tuon kuvan jälkeen :D

    VastaaPoista
  13. Kivoja huomioita! Mutta mitenkäs sen suomalaismaisen kahvin sitten saa tilattua? Onko se "americano" tms?

    VastaaPoista
  14. Enpä muista koskaan, että jäätelöä olisi gelateriassa annosteltu muulla kuin lastalla. En koskaan muista saaneeni jäätelöpalloa vaan epämääräisen jäätelökeon. Otan lähes poikkeuksetta suklaan ja sille kaveriksi hedelmämaun, joista suosikkina verigreippi (jota olen onnistunut saamaan vain kerran). Paljon tuttuja juttuja. Sen verran olen Italiaa kolunnut, mutta uutta oli mm. tieto marmorin väristä. Kiinnostavia pikku faktoja tällaiset.

    VastaaPoista
  15. Hienoja huomioita. Tuo pizza oli minulle aluksi yllätys, niitä on niin monenlaisia ja -tasoisia. Joissakin ei ole kuin tomaattikastiketta ja juustoa, mutta hyviä ovat melkein aina. Niinkuin italialainen jäätelökin.

    VastaaPoista

Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)

Back to Top